Suomikuvaa.com



Auringonlaskun sävyttämät rantakalliot Söderholmenin saaressa loppusyksyllä.

Lähimatkaillen kauas arjesta - upea luontokokemus Porvoon ulkosaaristossa

Pasi Markkanen



Merenkulun turvalaite, sektoriloisto ja linnunrata kirkkaana yönä.
Ohimenevä saderintama ja myrskytuulen nostattamat aallot aamulla. Kuvan ottamisen aikana kengät kastuivat läpimäriksi.




Alkuviikosta lämpötila kävi öisin muutaman asteen pakkasen puolella. Saaren lammikot jäätyivät luoden kauniita jäämuodostelmia.
Jäätynyt lammikko ja ilmakuplat.
Saarella vieraillut yhdeksän joutsenen pesue oli vaikuttava näky.
Joutsenia lähikuvassa auringon laskiessa.
Rantakiviäsaaren itäpuolella auringonlaskun jälkeen.




Alakuvakulmasta johtuen linnunrata avautui juuri sopivaan kohtaan. Otsalampun vana havainnollistaa reittini siirtolohkareelle. Kahden kuvan yhdistelmä.
Ajattoman tuntuinen oleskelu pilkkopimeässä yössä herätti minussa kokeellisen valokuvauksen intoa. Metsää ja tähtiä.
Sukellus avaruuteen.
Latvojen välissä.




Rantakiviä vasten iskeneet aallot nousivat näyttäviin korkeuksiin.
Ohimenevä saderintama ja sortuva aalto.
Myrskyisen päivän tunnelmaa.




Minkki nousemassa merestä.
Pulmusten lepohetki kalliolla.
Pyrstötiainen.




Pasi Markkanen

instagram.com/pmmarkkanen


Lisää kuvia:

Yksi saaren lukuisista upeista kalliomuodostelmista.
Aamupäivän heleys toi sammaleiden vihertämät kalliot hienosti esiin.
Männyt auringonnousussa.
Hallaa maassa.
Yöllisiä poutapilviä.
Mietteissä 1
Mietteissä 2
Meteoriitti.
Merkki paluumatkasta.